tiistai 3. helmikuuta 2009

Ikuisuuskysymys

Mikä minusta tulee isona?

Olen 34-vuotias. Minulla on jo ammatti. Minulle löytyy aina pätkätöitä. Minulla on jo väitöskirjan tutkimussuunnitelma - ihan hyvä sellainen. Minulle pitäisi löytää vain rahoitus ja mojova selkäranka, että osaisin aikatauluttaa itseni tekemään työt ajallaan enkä viime tingassa. Mutta nyt minä haluankin isona puheterapeutiksi.

Eilen keksin. Tänään olen ihan varma. Huomenna varmaan olen jo muuttanut mieleni.

Vuosi sitten ajattelin alkaa kirjanpitäjäksi, kun niistä on pulaa, ja minulla meni hermot tähän pätkätöiden metsästykseen. Joka kerta kun edellinen pätkä päättyy, alan kurkkia aitojen yli vihreämmän ruohon toivossa.

En minä oikeasti kerta kaikkiaan tiedä, mikä minusta tulee isona. Minä haluaisin olla onnellinen työssäni, mutta ehkä on niin, että sellaista työtä ei olekaan, missä minä olisin täysin onnellinen, koska kaikissa töissä on huonot puolensa.

En minä toimeton koskaan ole. Siihen olen liian puuhakas, mutta vaihtelunhaluinen kieltämättä olen. Ammatinvalintakysymysten pohdiskelusta saan aina kovasti virtaa ja intoa. Mutta sitten alan keksiä kaikkea, mikä siinäkin työssä on minulle mitä luultavimmin vastenmielestä ja alan perua keksintöjäni. Että mua välillä rasittaa oma arvaamattomuuteni ja päättämättömyyteni tällä saralla.

Haluaisin niin kasvaa vanhaksi ja tasaantuneeksi. Tyytyväiseksi. Jotenkin kuvittelen, että se tyytyväisyys väijyy jossain jonkin ammatin muodossa. Mutta ehkä minä olen niitä ihmisiä, joka ei koskaan ole niin tasaantunut ja tyytyväinen missään työssä. Ja näin minä aina vakuutan itseni jatkamaan valitsemallani tiellä, vaikka tiedän, että tämä sama pohdiskelu tulee vastaan joka ikinen kerta, kun pitää alkaa seuraavan pätkän metsästykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti