Vasu-keskustelu

Keskustelumme lastentarhanopettajan kanssa meni kokonaisuudessaan hyvin. Pääasiassa keskustelimme lapsen hyvistä puolista ja touhuista. Lisäksi hän nosti ongelmapuolelta esiin sen, että vaatteita pukiessa lapsi kirkuu tai huutaa tai murisee vaihtelevasti eri päivinä. Jonottaessa hän potkii tai tönii lapsia takanaan tai edessään. Tässä vaiheessa minulla oli sitten tilaisuus kertoa, mistä uskon käytöksen johtuvan. Kerroin lapsen häiriintyvän lukuisista ärsykkeistä, jolloin tulee juurikin kuvatunkaltaista käytöstä. Kerroin, että jonossa lapsen kannattaa olla joko ensimmäinen tai viimeinen, jolloin ärsykkeitä ei tule molemmilta puolilta, minkä lapsi kokee pelottavaksi. Ja pukeutumispaikasta juteltiin, että se olisi hyvä siirtää kaikkien lasten keskeltä toiseen päähän eteistä siten että lapsi ei ole tapahtumien keskipisteessä. Sovimme myös, että vastaavan käytöksen yhteydessä muissa tilanteissa, lasta ohjataan jonnekin vähän hiljaisempaan nurkkaan vähän itsekseen touhuamaan, jotta saa aikaa palautua ja rauhoittua. Sovittiin, että katsotaan, miten tilanne lähtee tästä näillä keinoilla kohenemaan.

Itsekin oikein kunnolla tajusin vasta nyt, kuinka raskasta lapselle täytyy olla niiden pukeutumistilanteiden, koska hän on kaiken vilinän ja vilskeen keskipisteessä. Lapsi, joka kaikissa juhlissa seisoo mieluiten tapahtumien laidalla, tarkkailijana. Ei ihme, että hän kirkuu, ja kas kun ei ole tilanne sen pahemmaksi kärjistynyt.

Jossain määrin olen jopa järkyttynyt kuultuani, että lapsi on siirtynyt potkimaan ja tönimään muita lapsia. Sekä muiden lasten että oman lapseni puolesta olen hyvin pahoillani ja huolissani tilanteesta. Edellisessä ryhmässä tällaista ei ole tapahtunut. Edellinen ryhmä oli puolet pienempi ja siksikin aistiyliherkälle parempi paikka. Lapsen aistien täytyy olla todella koetuksilla noissa tilanteissa, sillä hän ei aiemmin ole tarhassa käyttänyt noita rajumpia pahan olon ilmauksia, jotka meille jo ovat tulleet kotioloissa tutuiksi.

No, näemmä lapsen kasvaessa tietyt nepon poikasen piirteet alkavat näkyä selvemmin kodin ulkopuolellakin. En tiedä olenko helpottunut vai kauhuissani. Diagnoosin kannalta on tärkeää, että piirteitä näkyy muuallakin kuin kotona. Mutta lapsen hyvinvoinnin kannalta tuntuu kauhealta, että lapsi joutuu kuormittumaan päivisin yli äärirajojen. Käy sääliksi pienoinen.

Siitä olen huojentunut, että tunnuimme löytävän hyvin yhteisen sävelen ja lapsesta keskusteltiin hyvässä hengessä. Niin kauan kuin yhteistyö vanhempien ja hoitajien kesken pysyy hyvänä, niin kauan aistiyliherkkyyksien ja muiden piirteiden vaikutusta pystytään vähentämään niin kauan ei ole tarvetta diagnoosiin.