Lääkekokeilu

Nyt minulle kokeillaan tarkkaavuudensäätelyhäiriöön (stimulantti, dopamiinin takaisinoton estäjä) vireystilan säätelyhäiriölääkettä (noradrenaliinin takaisinoton estäjä). Eka on tyypillisin ad/hd:n hoitoon käytetty lääke. Jälkimmäistä kai on suht menestyksekkäästi käytetty aspergereiden tarkkaavuuden- ja vireystilan säätelyn hoitoon. Se teknisistä seikoista tällä erää. Sitten sisäisiin tuntemuksiin.

Ainakin tämä on lempeämpi ja pehmeämpi lääke, jonka vaikutus on tasainen. Ei tule laaksoja ei kukkuloita eli laskuja ja lääkepiikkejä. Lääkitystä vasta nostetaan kohden optimiannosta enkä vielä osaa sanoa, onko tämä se lääke mulle. Hyötyvaikutukset ovat tähän mennessä olleet vähäisiä, mutta jotain vaikutusta sentään on. Haittavaikutukset ainakin tuntuvat selvästi lievemmiltä, mutta vielä ei voi tuuletella, koska annos on vielä kovin vähäinen ja käyttöviikkoja vasta kaksi takana. Huhut kertovat 6-8 viikon kokeilusta ja mahdollisista tuloksista vasta sitten. Kärsimättömälle ihmiselle ikuisuus. Eka lääke oli 'tänne heti kaikki nyt ihmisen' unelma, kun vaikutus oli selvä puolessa tunnissa.

Minulla on aina vaan ambivalentti suhtautuminen lääkityksen käyttöön. Jotenkin sitä haluaisi olla oma itsensä. Mutta jätänkö astmalääkkeet ottamatta, koska haluan olla oma itseni? Jättääkö diabeetikko lääkkeet ottamatta, ollakseen oma itsensä? Tai migreenikko? Eipä tietenkään. Jostain syystä aivojen kemiaan vaikuttava lääke tuntuu enemmän siltä, että nyt ronkitaan lääkkeellä mun persoonallisuutta eikä korjata aivokemioita. Mutta mikä se persoonallisuus on tässä yhteydessä?

Olin reilun kuukauden lääketauolla. Aloin unohdella asioita tuttuun tapaan. Olen lähdössä kauppaan ja etsin kangaskassia ja lompakkoa. Löydän kangaskassin, mutta olen jo unohtanut, mikä se toinen hakemani juttu on. Kirjoitan ruokalistan, muistan sen lompakon. Nousen ylös etsiäkseni, ehdin unohtaa kahden metrin päässä sen lompakon. Unohdan myös kauppalistan. Pyyhin lapsen kakkapyllyn. Muistan lompakon. Lähden etsimään lompakkoa. Mies ihmettelee mikä kestää. Unohdan etsiväni lompakkoa, kiirehdän, jotta ehdimme bussiin. Bussipysäkillä muistan, että unohdin löytää sen lompakon. Miehellä on onneksi rahaa mukana. Tämä on se ei-lääkityn minun huono puoli. Toinen on, että päässäni on raskas painontunne ja sumu heräämisestä noin puoleen päivään, jolloin alkaa tuntua ihmiseltä. Käytän tuon hyvän ajan kaiken unohtamiseen. Iltapäivällä iskee uusi sumu ja suurväsy. Siitä kun nousen alkaa uusi pirteä jakso ja saan aikaan kaikkea sattumanvaraista, mitä nyt kulloinkin mieleen juolahtaa.

Hyvä puoli minussa ei-lääkittynä on, että olen spontaanimpi ja hauskempi hulluttelija. Lapsilla on hauskaa, kun äidin kanssa kiivetään paikasta toiseen lattiaan koskematta ja keksitään tarinoita. Mikään oikea asia ei edisty, mutta elämä on mukavaa. Kunnes huomaa unohtaneensa maksaa laskut ja Lindorff lähestyy. Tulee sellainen itserankaisu-fiilis ja morkkis ja vähän masentaakin. Miksi piti koko päivä hullutella, kun olisi otsa rypyssä voinut yrittää muistaa, että mitä mun pitää muistaa hoitaa, jotta arki sujuu.

On outoa, kun on ensin tottunut pitämään omaa persoonallisuuttaan jotenkin henkimaailman juttuna; elämänkokemusten summana. Sitten alkoi huomata perinnöllisiä temperamenttipiirteitä enevissä määrin, etenkin kun esikoinen on kuin ilmetty äitinsä ihan vauvasta ja samat piirteet vain vahvistuvat iän lisääntyessä kasvatuksellisista lähestymistavoista huolimatta. Minua ei ole pahemmin kehuttu, olen perfektionisti ja ajatellut, että se vahinko on päässyt syntymään vaativien vanhempien ansiosta. Päätin moisen kierteen kitkeä ja oma lapsi on positiivisella huomiolla ja kehuilla kasvatettu, vaan jo 1-vuotiaana osoitti jälkikasvu perfektionistisia piirteitä kimmastuessaan, kun lusikan liikerata ei ollut täydellisen suora lautaselta suuhun. Jos oli suora, oli tyytyväinen, jos meni vipattaen, lensi lusikat ja lautaset huudon kera lattialle ja lohduton itku päälle.

Ja nyt siis huomaa, että se oma uniikki persoonallisuus on edellisten ympäristö- ja geenitekijöiden lisäksi mitä suurimmassa määrin myös aivokemian juttuja. Minulla on vajetta dopamiinin, serotoniinin ja/tai noradrenaliinin tuotannossa etuotsalohkon alueella. Noiden ollessa sopivasti väärässä suhteessa väärällä alueella aivoissa ja a vot: ihminen on neurologisesti taipuvaisempia perfektionismiin. Se on aivojen ominaisuus, johon toki ympäristöllä on välillinen vaikutuksensa. Jos perfektionismia ruokitaan moitteilla ja vaatimuksilla, perfektionismista voi tulla itseensä ankaruudella ja inholla suhtautuva huono isäntä. Tai sitten jos rakkaudella tuetaan ja muistutetaan lopettamisen tärkeydestä ja keskeneräisen hyväksymisestä, perfektionismista voi tulla ihmiselle hyvä renki. Näin sen näen.

Eka lääke tosiaan lisäsi dopamiinin määrää kaikkialla aivoissa. Kun etuotsalohkon toiminta saatiin kuntoon, tarkkaavuuden säätelyn kanssa ei ollut ongelmia. Mutta valitettavasti motorisila alueilla se lisädopamiini aiheuttikin motorista levottomuutta ja kehon ylikierroksille menoa, mikä aiheutti syvää fyysistä uupumusta. Kun nyt vihdoin päässä leikkas, kroppa tilttas. Tämä alkoi selvitä puolen vuoden sisään säännöllisestä lääkityksestä. Ei ole helppoa lähteä säätelemään aivokemioita kohdalleen. se on vähän silmät kiinni pimeässä ampumista parhaimmillaankin. Mutta oli mahtavaa, kun työt sujuivat ilman jatkuvaa ponnistelua ja sisäisiä kannustuspuheita. Oli niin rankkaa olla aina sisukas ja yritteliäs, kun siihen piti pyrkimällä pyrkiä. Oli villi tunne saada ajoissa aikaan vitkuttelematta kaikki se mitä pitikin ja oli mahdolllista annetussa ajassa. Aivan, lääke lisäsi myös realistista käsitystäni siitä, minkä verran on aikaa ja mitä siinä ajassa on mahdollista ehtiä. Se on kuulkaa villi tunne, kun fiksu ihminen huomaa vasta 35-vuotiaana, että siihen mennessä ei ole ollut mitään todellista ajantajua. Kaikkea se dopamiinivaje teettää.

Ja sitten pari murusta faktaa. Yksi parhaista suomenkielisistä kirjoista ad/hd:sta on Anne Lehtokosken Aikuisen ad/hd ja aivojen arvoitus. Siellä listataan, mihin mikin välittäjäaine vaikuttaa.

Dopamiini
- tarkkaavaisuus
- impulsiivisen käyttäytymisen hallinta
- liikkuminen
- rakastumisen / ihastumisen tunne
- vireystila
- motivaation ylläpito
- muisti
- adhd
- skitsofrenia
- Parkinsonin tauti

Serotoniini
- mieliala
- kylläisyyden tunne
- impulsiivisen käyttäytymisen säätely
- aggressiivisuus
- REM-unen määrä
- ahdistus/masennus
- pakko-oireet (OCD)

Noradrenaliini
- vireystila
- ahdistus
- muisti
- autonomisen hermoston valmiustila
- ruoan tuoma mielihyvä
- paniikkihäiriö

Ilman lääkettä en muista mitään enkä saa mitään aikaiseksi. Ja ahdistunutkin olen - ilman syytä? Kun ei muista mitään ja saa aikaseksi mitä sattuu, niin useimpia ihmisiä se varmasti ensin ahdistaisi ja aikaisin ahdistettuaan masentaisi. Vai mitä? Toivotaan, että pikkulisä norskussa auttaa elämän tyrskyissä. :-P